 |
| |
|
Näkemys maailmastamme ja ulottuvuudesta jossa elämme |
 |
| |
 |
| Hehaka Sapa eli Musta Hirvi, oli sioux-intiaani joka sai henkisen vihkimyksen 9-vuotiaana, sairastuttuaan vakavasti. Merkit tulevasta alkoivat jo hänen ollessaan 5-vuotias. Silloin hän alkoi "kuulla ääniä", henkinen yhteys toiseen ulottuvuuteen alkoi. Näyt jotka hän kohtasi ovat vaikeita selittää "meidän kielellämme", mutta on todella hienoa miten pienelle "pakanapojalle" annettiin tällainen lahja. |
| |
|
|
| Yksi osa hänen "unestaan": |
|
|
| |
| "Sitten seisoin kaikkein korkeimmalla vuorella, ja ympyränä allani oli kokonainen maailman rengas. Ja kun seisoin sillä vuorella, näin enemmän kuin voin kertoa ja ymmärsin enemmän kuin saatoin nähdä, sillä näin pyhällä tavalla kaiken olevaisen hengen muodon, ja kaikkien muotojen muodon sellaisena kuin niiden tulee elää yhdessä kuten yhtenä olentona. Ja näin että kansani pyhä rengas oli yksi monista pyhistä renkaista, jotka muodostavat yhden ympyrän, laajan kuin auringonpaiste ja tähtitaivas, ja kaiken keskustassa kasvoi mahtava kukoistava puu, joka suojasi Yhden Äidin ja Yhden Isän kaikkia lapsia. Ja näin, että se näky oli Pyhä." |
| |
 |
|
| "Inkkarienkelit" viemässä Hehaka Sapaa 6:n esi-isänsä luo näyn alussa. |
|
| |
|
|
|
Muita asioita tästä maailmastamme Hehaka Sapan näkeminä: "Ympyrät" |
”Olette huomanneet, että kaikki, minkä intiaanit tekevät, he tekevät ympyrän muotoon. Se johtuu siitä, että maailman voimat toimivat aina ympyränä. Kaikkeus ja mikä tahansa pyrkii olemaan pyöreää. |
 |
Vanhoina aikoina kaikki voimamme tuli kansan pyhästä kehästä ja niin kauan kuin kehä oli ehjä, kansa kukoisti. Kukoistava puu oli kehän elävä keskus ja kehän neljän sektorin rengas ravitsi sitä. Itä toi rauhan ja valon, etelä antoi lämmön, länsi toi sateen ja pohjoinen kylmän ja voimakkaan tuulensa mukana toi kestävyyttä ja karaistusta. Tämä tieto tuli meille toisesta maailmasta uskontomme kautta. |
Kaiken minkä maailman voima tekee, se tekee ympyrän muodossa. Taivas on pyöreä ja olen kuullut, että maakin on pyöreä kuin pallo ja samoin ovat kaikki tähdet. Suurimmassa voimassaan tuulikin pyörii. Linnut tekevät pesänsä pyöreiksi, sillä niiden uskonto on meidän kaltaisemme. Aurinko tulee esiin ja laskee taas pyöreässä liikkeessä. Kuu tekee samoin ja molemmat ovat pyöreitä. Jopa vuodenajat muodostavat suuren ympyrän kun ne vaihtuvat ja palaavat taas samaan kohtaan. |
Ihmisen elämä on ympyrä lapsuudesta lapsuuteen, ja näin on kaikkialla missä voima liikkuu. Tiipiimme olivat pyöreitä kuten lintujen pesät, ja ne asetettiin aina kehään, kansan renkaaseen, yhdeksi pesäksi monista, pesissä, joissa Suuri Henki oli tarkoittanut meidän kasvattavan lapsiamme. |
| |
|
|
|
Muita asioita Hehaka Sapasta: |
|
| Ehkä kaikkein tunnetuin asia hänestä on tieto yhdestä kasviyrtistä, Echinache extract eli Auringonhattu-uute on monien tuntema "flunssalääke". Tämän kasvin parantavan vaikutuksen tunsivat sioux-intiaanit jo kauan sitten. Tietoja kasvien parantavista vaikutuksista oli myös suomalaisten "vanhalla kansalla", harmi että se tieto on kadonnut. |
|
| |
|
Musta Hirvi osallistui taisteluun Little Big Hornissa ja oli todistamassa Wounded Kneen verilöylyä. Lisäksi hän oli mukana Buffalo Billin (William Cody) "lännensirkuksen" esityskiertueissa ja on yksi harvoista sioux-intiaaneista joka on henkilökohtaisesti tavannut Englannin kuningatar Viktorian. |
|
| |
|
| Lähteet: |
|
| 1. John G. Neihardt: "Black Elk Speaks", University of Nebraska Press |
 |
| 2. Kirjoittajan omat kokemukset ja perehtyminen intiaanien elämään. |
| |
|
| Suomennokset: Reijo Mäkeläinen |
|
| |
|